tiistai 16. elokuuta 2011

Työpäivä tyssäsi alkumetreillä

Ayo-Maria aloitti päiväkodissa pienessä kahdeksan lapsen yksikössä viime viikolla. Yhtenä aamuna vain itki perääni ja jo toisena päivänä oli hoitajien mukaan kuin kala vedessä. Äidin pelot osoittautuivat siis melko turhiksi. Päiväunillekin mentiin pienen itkun kera, mutta mentiin kuitenkin. Nyt sitten toisen viikon toisena päivänä aloittaessani varsinaisen ensimmäisen työpäivän se tyssäsi heti alkuunsa. Päästään osioon, josta muut niin kovasti ovat varoitelleet. "Ensimmäinen syksy menee sairastellessa." Niin perusterve tyttö, jolla ei ole ollut juuri mitään flunssaa sai heti mahapöpön ja pientä lämpöä. Eikä olla varottu hoitovapaalla, ollaan liikuttu paljon ihmisten ilmoilla. Tänään jo sitten illalla näyttää kaikki olevan ok, mutta yksi kuumeeton päivä täytyy olla. Täytyy vain tottua, että joutuu olemaan töistä pois varmaan aika useinkin täsä syksyn mittaan.
Illemmalla jo sitten soviteltiin Huutiksesta kotiutunutta ihanaa rusettihattua, sen verran neiti jaksoi pitää hattua päässä, että kuvan ehdin napsasta.

                                                    


6 kommenttia:

Marika - Kotini on helmeni kirjoitti...

Heippa,

Tulin tutustumaan tännekinpäin, suloinen tyttöhän se täällä. Liityin lukijaksi ja jään innolla seuraamaan teidän arkea. : )

Tia kirjoitti...

Tyttö on kuin nukke,söpö kuten hattu myös=)

-Anni- kirjoitti...

Oi miten söpö se on teidän hurmaavan neidin päässä, sopii valtavan hyvin!

Sini kirjoitti...

Heippa!Sulle tuli se kruunuhattu, mä lähetin sulla mailia mutta se palautui takas mulle?!Anyway, olin kysymässä että mulla olisi uusi vanharoosa tuplafleecehattu samanvärisillä pompuloilla samassa koossa, olisitko siitä kiinnostunut?

Terhi kirjoitti...

Moi, löysin tänne jostain.
Kiva blogi, ihana neiti nappisilmä :)

Paremmin terveisin kirjoitti...

söpönen tyttö¤